Half a heart ~ 8

Muutama kuukausi eteenpäin:

Niallin näkökulma:
Istuin huoneeni sängyllä ja vain katselin kattoa. Olin sopinut Liamille ja Celionille, että heidän seurustelunsa olisi ihan okei mulle, koska Celion jätti minut sen jouluaatto-episodin takia. Jos voisin haluaisin mennä ajassa taaksepäin ja noh en löisi Celionia. Kauheinta tässä on se, että kuulen seinän läpi heidän juttelunsa, aina kun majailen Paulin luona. Kitara oli pölyttämässä ikkunani vieressä sijaitsevassa telineessä. Musiikin teko oli loppunut minun osaltani, vaikka täytyy jossain vaiheessa jotain kirjoittaa, koska alkaisimme luultavasti levyttää uutta albumia. Mieleni teki hakata päätäni seinää vasten ja huutaa siitä kivusta, joka kalvoi minut elävältä.

 Nousin sängyltäni ja nappasin kitarani telineestään. Pyyhein kädelläni hieman pölyjä ja istahdin sängyn laidalla kitara sylissäni. Näpyttelin jotain satunnaisia sointuja ja lopulta alkoi syntyä mukavan kuuluinen melodia. Laskin kitaran hetkeksi sivuun, kun hain pienen mustivihkon, johon minulla on tapana kirjoitella erilaisia kappaleita.

Napautin lyijytäytekynääni lyijyn esille ja aloin kirjoittamaan asioita, jotka saivat minut muistelemaan Celionia. Hän oli osa sydäntäni, ja olin ollut liian mustasukkainen. En voisi ikinä esittää tätä kappaletta henkilökohtaisesti Celionille, sillä se ei olisi oikein Liamia kohtaan, jos haikailisin takaisin tyttöni luokse. Tai entisen tyttöni, kuitenkin tämä kappale on minulle tärkeä, ja haluan purkaa sydäntäni musiikille. Se ei tuomitse, tai pidä minua hirviönä, joka oli saanut tytölle ikuiset arvet. Ei näkyviä, vaan sisäisiä, jotka ajan myötä katoavat ja unohtuvat menneisyyteen.

 Olin viimeisessä säkeistössä ja katselin tekstiä, jota olin kirjoittanut. Otin pyyhekumin käteeni ja mieleni teki pyyhkiä kaikki pois, mutta lopulta jätin tekstin vielä vihkooni. Oveltani kuului koputus ja käännyin tuolillani ympäri ovea kohti, siellä seisoi Celion ja Liam. Tuntui kuin joku tahtoisi kuristaa minut: "Voidaanko häiritä?" Liam kysyi ja kuitenkin tuli vain sisälle, Celion kuitenkin epäili. "Joo ihan sama, ette te mitään häiritse", sanoin hymähtäen ja laitoin vaihvihkaa muistivihkoni takaisin lipastoon: "Et olekaan pitkään aikaan soittanut kitaraasi", Liam totesi ja katsahti kitaraani. "No ei ole ollut oikein aikaa", vakuutin, vaikka se olikin aika huono vastustus: "Ei ole aikaako? Ette ole lähdössä edes keikkailemaan vielä pitkään aikaan", Celion sanoi varovasti. Nyökkäsin: "Joo, vasta kesällä", kerroin. "Mut me nyt mennään pois, saat jatkaa soittamistasi. He lähtivät ja jäin katselemaan ulos ikkunasta.

 Ulkona oli alkanut lumi sulaa ja kadut täyttyivät lätäköistä. Puhelimeni soi ja vastasin: "Onko herra Horan paikalla?" miesääni kysyi ja vastasin: "Kyllä, mitä asiaa?" en kysynyt mitenkään törkeästi. "Tässä on sinun lääkärisi Herra Phan. Magneettikuvista on tullut selville muutamia asioita", Phan kertoi. "Selvä, minulla on nyt aikaa. Tulenko paikan päälle, vai?" kysyin toiveikkaana, kun en jaksanut kuunnella enää yhtään Liamia ja Celionin lepertelyä. "Ei tarvitse, teidän polvenne täytyy vain leikata. Polvilumpio on mennyt huonoon kuntoon, ei sen kummempaa", Phan kertoi. "Selvä. Onko leikkaus vaarallinen?" kysyin peloissani. Olin huomannut kyllä, että polveni ei ole ollut kunnossa pitkään aikaan, kun kävely on ollut vaikeaa. Vaikka hammasta purren ei muut ole huomannut mitään, mutta kerran olin kaatunut niin pahasti, että Paul passitti minut lääkäriin. "On se", Phan sanoi ja vedin syvään henkeä: "Mutta lääkärit ovat maan parhaat. Joten älä pelkää", henkäisin syvään ja Phan jatkoi selostamistaan, mutta minun kehoni valtasi pelko. Pelko kuolemasta. Vapautumisesta tästä helvetistä.

**
Uusi osa :D Tälläinen jännä käänne, kun näin ne Niallin polvileikkauksen jälkeiset kuvat. Paranemisia Niallille :)