Half a heart ~ 2

Bellan näkökulma:

Kävelin kohti Celionin taloa, olin aika hermostunut, koska hän vaikutti hyvin oudolta puhelimessa. Tai sitten vain kuvittelen. Pääsin talon pihaan ja huomasin suuren valkoisen pakettiauton, ja muutaman ihmisen pihalla, keskustellen. Yksi heistä oli Celionin äiti. En kuitenkaan jäänyt pihalle seisomaan vaan menin ulko-ovelle ja kopautin pari kertaa oveen. Parin minuutin kuluttua ovi avattiin ja sieltä tuli tuttu punahiuksinen kaverini. "Tule sisään", hän kehotti ja menin sisälle.

Celion vaikutti oudolta, joten kun pääsimme olohuoneeseen kysyin: "Mitä on tapahtunut?" silloin Celion veti syvään henkeä ja huomasin, että hänellä oli huono olo: "Mä muutan pois", hän sanoi ja katsoi suoraan mua silmiin, hänen silmänsä olivat punaiset: "Mitäh? Millon, minne? Miksi?" kysymykset sinkosivat suustani järkytyksenä, vaikka tiesinkin, että joku ei ollut oikein: "Ensi viikolla, Wolverhamptoniin. Äiti haluaa muuttaa Paulin kanssa yhteen, ja pihalla on talon ostajat, sekä miehiä, jotka auttaa meitä muutossa", hän kertoi surullisena. "Mun tulee sua kova ikävä. Tuuthan sä käymään?" kysyin pala kurkussa. "En tiedä voinko kovinkaan usein, koska on opiskelut ja sitten alkaa työt. Luulen, että tämä on ystävyytemme loppu. Olet ollut paras kaverini ja toivoisin, että tiemme kohtaavat vielä jonain päivänä", hän vielä lisäsi ennen kuin nousimme ylös sohvalta ja halasimme. Aloimme itkeä, ja halaus kesti varmaan monia minuutteja. Olimme olleet kavereita koko lapsuuteni ajan, joten Celionin muutto järkytti. Hän oli se ihminen jolle kerroin kaikki salaisuudet, kuten salaiset ihastukset.

 Celionin äiti tuli kuitenkin sisälle ja halasin häntäkin, koska hän on kuin täti minulle. Tai jotain sukua, koska olen viettänyt varmaan puolet elämästäni tässä talossa Celionin ja hänen äitinsä kanssa. "Olen pahoillani, mutta minun täytyy nyt ryhtyä purkamaan tavaroita. Paul lupasi tulla joku päivä myös auttamaan suurien huonekalujen kanssa. Voitte mennä yläkertaan purkamaan Celionin tavaroita", hänen äitinsä ehdotti. Juoksimme kilpaa yläkertaa, kuten meillä oli aina tapana, vaikka yleensä Celionin äiti aina sanoi: "Olkaa varovaisia", tai "Kaadutte vielä", ja loppuun tuli aina hänen heleä nauru.

Parin viikon kuluttua: Wolverhamptonissa, yöllä: Celionin näkökulma:

Tukin tyynyllä korviani. En kestänyt kuunnella Paulin ja äidin lepertelyä viereisessä huoneessa. Heitin tyynyn pois ja nousin istumaan sängylleni. Painon pääni käsiini. Alue oli vielä vieras, vaikka olenkin jo yrittänyt totutella alue muutokseen. Ne poikabändin jäsenet tulisivat huomenna ensimmäistä kertaa kylään siten, että minä asuisin täällä ja olen hermorauniona, koska en ole vieläkään keksinyt mitä pukisin päälleni. Voisin pukeutua ihan normaalisti, miksi pitäisi laittaa jotain ylisuperhienoa päälle, kun tavallisia kundeja he ovat. Enkä usko heidän olevan niin kuumia, kuin Paul oli sanonut. Hän oli siis eilen heittänyt läpällään, että voisin sulaa poikien jalkoihin. Ehei, en ole sellainen tyttö! Tai, noh minulla on erilainen maku poikien suhteen. Pöydällä oli pari laatikkoa, joita en ollut vielä ehtinyt purkaa, tai en varmaan pura ollenkaan, koska ne sisältävät vain leluja. Nostin laatikot ylös pöydältä ja tungin ne sänkyni alle. Sen jälkeen menin takaisin sänkyyn. Kietaisin peiton päälleni ja mietein vain, millaisiakohan pojat sitten ovat? Toivottavasti osaavat ainakin käyttäytyä, tai ei ole liian asiallisia. Näiden mietteiden alla nukahdin lopulta syvään uneen.

**
Toinen osa ;) sama tiedotus: jos olet kännykällä, et varmaan pysty liittymään lukijaksi, joten suosittelen tietokoneen käyttöä, kun haluaa liittyä lukijaksi, tai saada yleisesti tietoa koska tarina jatkuu :3 Muuten lisäksi, haluatteko, että tarinassa aletaan viettää joulua? ;) kiitti moi xoxo