We will always be different ~ 8

Niallin näkökulma:
Jäin seisomaan suu auki, kun Jenna pyyhälsi pois. Ovi paiskautui kovaa kiinni, lähes taulut putosivat seinältä, kun kauhea jyrähdys kuului ovesta. Jenna taisi suuttua aika pahasti, vaikka oma ongelma se on, koska uteli minun omia asioitani. En halua kertoa hänelle, en vain halua. Käännyin kohti olohuonetta ja työnsin pääni tyynyä vasten. Miksi elämän pitää olla näin vaikeaa?

 Kuulin kuinka ovi kävi ja kävin istumaan normaalisti sohvalle. Aloin nyppiä tyynyn kulmaa: "Hei", kuului vaimea ääni. Se oli äitini, hän oli palannut, varmaan kiertänyt torin ympäri ja tullut takaisin. "Hei", sanoin ja yskäisin. Nousin ylös ja olin menossa yläkertaan, kun äiti nappasi käsivarrestani kiinni: "Voisimmeko puhua?" hän kysyi ja nyökkäsin nopeasti. Hän istutti minut viereensä sohvalle, ja katsoi minua silmiin, kuten hänellä on tapana tehdä, kun jokin asia täytyy todella saada minun päähäni: "Kuka hän oli?" äiti kysyi ja olin jälleen nousemassa ylös: "En halua puhua hänestä, okei?" jyrähdin vihaisena. "Voit sinä minulle kertoa, olenha minä sinun äiti", hän yritti kannustaa minua puhumaan: "Ei on ei! Mä menen nyt salille, ja tuun vasta myöhään kotiin, okei heippa!" totesin ja menin käymään yläkerrassa kaivamaan salivaatteet kassiin ja lähdin alakerran kautta kaupunkia kohti.

Tuuli puhalsi niskaani, kun liukuovet aukenivat, ja niiden molemmin puolin oli ilmastointi. Kävelin kohti kassatiskiä, jossa nuori nainen räpelsi älypuhelimensa kanssa: "Hei, Niall" hän sanoi ja antoi pukuhuoneeseen kuuluvan avaimen. Nainen ei nostanut katseettaan pitkäksi aikaakaan puhelimestaan, vain siksi aikaa, kun antoi avaimen. "Kiitos" sanoin laimeasti ja lähdin pukuhuoneita kohti. Näin lasi-ikkunoista, kuinka isolihaksiset miehet nostivat suuria määriä painoja penkistä, ja vetivät vatsalihaksia ultranopeudella, tunsin itseni rapakuntoiseksi, vaikka olenkin ihan hyvässä, kunnossa.

Nostin penkistä 55 kg ja se tuntui jo käsissä. Tanko kolahti telineeseen kovaan ääneen ja nousin istumaan. Hörppäsin hieman vettä ja lähdin kävelemään juoksumattoa kohti. Juoksumatot osoittivat kohti kaiteita, josta olisi näkymä alla oleviin halleihin. Sali sijaitsee siis yhden kerroksen ylempänä, kuin treenisalit, joissa käytiin usein jalkapalloturnauksia ja koripallo-otteluita. Jalkapallo-otteluissa kävin mielelläni, ennen, nykyään en niinkään. Vietän aikaani salilla mieluummin.

Lisäsin vauhtia juoksumattoon ja hörpein muutaman kerran juomapullosta: "Katos tuolla on tollanen tikku juoksemassa", kuulin takaani matalan miesäänen naurahtavan kaverilleen. Sammutin koneen ja katsoin taakseni, huonomassa kunnossa, kuin minä oleva mies seisoi siellä. Kädessään 2 kg pienet painot: "Mitä sinä siellä oikein haukut tikuksi, kato noita sun painoja, sun pitäs olla itse vähän paremmassa kunnossa, jotta voisit huudella minulle tuollaisia!" huudahdin ja nappasin pienen pyyhkeen kaiteen päältä, ja laitoin sen hartialleni. Katsoin mikä peli oli meneillään ja näin, että tyttöjen jalkapallo-ottelu näköjään. Muutama tyttö koulustamme, jotka ovat todella hyvässä kunnossa. Näin, jonkun blondin tytön juoksevan pukuhuoneista pelaamaan. Tyttö näytti tutulta, mutta kun hän kääntyi, ei hän ollutkaan Jenna.