We will always be different ~ 1

(A/N) Mä nyt oon kirjoittanut tätä ylös aikas kauan, ja päätin nyt lisätä sen tänne (: Itse olen aika tyytyväinen, mutta laittakaa oma mielipide kommenttiboksiin tekstin alapuolelle. Jos et ole vielä lukija niin olisi jo aika liittyä, sillä nämä tarinat alkaa tulemaan aika tiheään, mutta huhtikuussa luultavasti tulee vähemmän, koska kokeet.. Nin ja tämä tarina on ns. minä ja Niall (Jiall) joten pliis älkää suuttuko :D

Jennan näkökulma:
Kävelin kohti matematiikan luokkaa. Olin jäämässä tukiopetukseen, koska tunneilla olen omissa maailmoissani ja mikään matemaattinen kaava ei jää päähäni. Joskus, kun jaksan panostaa niin silti siitä ei ole hyötyä, kun paperissa lukee silti punaisella numero 6, tai huonompi. Istahdin samalle paikalleni, jossa istun kemian tunneilla, se on lähellä taulua ja oli hyvä näköyhteys kaikkialle luokkaan. Laskin laukkuni pöydälle ja kaivoin sieltä penaalin ja laskimen.

Opettaja lähti hakemaan kertausmonisteita alakerrasta, ja laittoi oven lukkoon lähtiessään. Minun lisäkseni luokassa ei ollut ketään, mutta uskoisin riehuavan sakin tulevan vasta kolmen jälkeen. Naputtelin pöytää tylsistyneenä, ja lopulta otinkin repusta ruotsin vihkoni ja rupesin hahmottelemaan siihen ihmisten kasvoja. Hetken päästä laitoin vihkon takaisin ja aloin miettiä erilaisia kaavoja, joita tarvitsen, kun teen kertausmonisteita. Ystäväni eivät olleet tulleet, koska he menestyvät koulussa hyvin. Oveen koputettiin ja nousin paikaltani.

Avasin oven ja heti sen jälkeen teki mieli paiskata ovi heti hänen naamansa edestä. Ai kenenkö naaman edestä? Noh, Niall Horanin. Pojan, joka ei osaa tukkia suutaan. Aina laukomassa jotain typerää, eikä koskaan ajattele mitä sanoo. Minkä näköinen hän on? Hän on blondi, tai siis hänellä on normaali hiusväri ruskea, mutta hän on vaalentanut ne blondeiksi. Hänellä on hyvin siniset silmät. Hänellä on päällänsä turkoosi paita, jossa on ankan kuva, siinä lukee myös "Oklahoma city". Jalassaan hänellä oli vaalean beiget farkut.

Hän tuli sisään luokkaan ja katsoi minua syvälle silmiin. Hän meni niin lähelle minua, että haistoin hänen aika voimakkaan partaveden: "Jenna siirrytkö?" hän sanoi hieman ärtyneenä, ja tajusin, että olin hänen tiellään. Väistyin ja menin kohti paikkaani, käännyin ympäri ja huomasin Niallin tuijottavan minua päästä varpaisiin: "Mitäs mulkkaat?" kysyin ihmeissäni, ja poika istahti paikalleen. Nosti jalkansa pöydälle ja tokaisi: "Oot vaan sellanen perus ämmä, joka katsoo itseään varmaan 50 peilistä, että onko nyt varmasti hyvät vaatteet", pyöräytin silmiäni ja istahdin selkä Niallia kohti: "Ja niin muuten", hän sanoi hiljaa, käännyin ympäri ja katsoin häntä kysyvänä: "Miksi oot edes täällä? Meinaan vaan sitä, että kun vaikutat sellaiselle hikelle, ettei sun tarvitsisi käydä täällä, ja tuhlata vapaa-aikaa, jossain tukiopetuksissa", naurahdin vaivaantuneena: "Olen ihan paska matikassa, joten siksi olen täällä, entä itse? Sinähän keskityt vain matematiikan tunneilla, niin miksi nyt sitten olet täällä?" kysyin, kun olin saanut vastattua herra täydellisyyden kysymykseen. "On tullut liikaa unohduksia, että lisäopetusta ihan", hän tokaisi, ja pääsin eroon hänen ristikuulustelustaan.
 Niall oli jättänyt oven auki, joten ei kauaa tarvinnut tajuta, että hänen kaverinsa saapuivat. Melu oli niin kova, ja kuulin kuinka paperipussit rypistyivät. Kello oli vähän yli kolme ja opettaja tuli meluporukan takana luokkaan.

Keräsin kamppeeni kasaan ja lähdin alakertaan laittamaan kenkiäni ja takkiani päälle. Pihalla ei ollut mitenkään kylmä, joten siellä tarkeni kävellä takki auki. Jalkineeni olivat vanhat nilkkurini ja takkini valkoinen toppatakki. Laitoin laukun olalleni ja poistuin rakennuksesta. Pääsin kotiovelleni ja kostein sormin hapuilin laukustani avaimiani. Asun keskustassa, joten kouluun ei ollut mikään pitkä matka. 10-15 minuuttia kestää kävellä. Jalkani olivat ihan jäässä, kun olin ajatuksissani astunut vesilammikkoon.

 Pääsin sisälle asuntooni, ja kävelin suoraan vaihtamaan sukkiani. Laitoin kuitenkin tietysti ensin oven kiinni ja laukun laskin maahan. Sitten kävin hakemassa kuivat sukat. Päätin laittaa ystävälleni Sinille viestiä: "Moi, jos oot tässä lähettyvillä ja jaksat tulla, niin haluutko tulla käymään. Mulla ei oo mitään tänään :D x Jenna", ei kauaa joutunut odottamaan, kun puhelin vilkkui vihreästä valosta, ja Sini oli vastannut. "Juu voin tulla, olinkin just kaupas. Voidaan syödä vähän mättöö ;)", hymyilin ja laitoin television päälle ja surffailin kanavia.

Sini istui säikähtäneen näköisenä sohvallani. En kehdannut kysyä vielä mitään, mutta kun häneltä ei saanut mitään irti niin lopulta kysyin: "Mikä sinun oikein on?" hän katsahti minuun nopeasti, samalla kun siemaili teetä. "No siis, ennen kuin tulin tänne niin..."

FLASHBACK: Sinin kertomana:
"Kun olin tullut koulun kohtaalle tunsin, että joku tai jokin seuraisi minua. Luulin, että olin vain vainoharhainen ja puristelin päästäni tuollaiset ajatukset. Kuitenkin kohta tunsin, että joku koski olkapäähäni ja pyöräytti minut raivolla ympäri. Olin vähällä kaatua, kun niin rajulla tavalla käänsi minut. Se oli Niall, se meidän luokkainen poika. Se katsoi minua vihaisena ja sanoi: "Yksi silmä mustana, arvaa kenellä on seuraavaksi musta silmä", hän sanoi ja vilkaisi nopeasti olkani yli kohti keskustaa. Eikä tarvinnut kuin laskea yks plus yks niin kaikki oli selvää pässinlihaa. Hän lähti heti sen sanottuaan. Jäin vain siihen seisomaan ihmeissäni. Lopulta käännyin ympäri ja lähdin kävelemään sinun luoksesi. Jotenkin se vain kuullosti pelottavalle".

Flashback end: Jennan näkökulma:
"Taidan nyt tietää miksi yhdellä meidän luokkalaisella on nyt musta silmä", totesin ja Sini näytti yllättyneeltä: "Kenellä?" mietein hetken voinko kertoa, mutta lopulta sanoin: "Louisilla". Sini melkein tukehtui teehensä. "Mistä tiedät?" hän oli vielä enemmän yllättyneempi: "Olemme jutelleet, viestitelleet, eihän sitä ole maininnut, mutta olen nähnyt törmänny häneen muutaman kerran ennen tunnin alkua, eikä niissä viesteissä ole mitään", sanoin ja hymyilin hieman. Tunsin kuinka poskiani alkoi kuumottaa, kun mietein Louisia, vaikka ne tunteet olinkin viime vuonna yrittänyt tunkea unholaan, silti hänen viestinsä saa minulle hymyn kasvoille.

                                             Tässä kuvat kaikista henkilöistä ;) 
                                               Kyllä varmaan tunnistatte!