-"Jenna... älä ... älä mene... tarvitsen sinua..." Herään taas siihen samaan hemmetin painajaiseen, tuskan hien valuen ohimoitani pitkin. Käärin itseni pakettiin ja halaan polviani, katsoen talvisen pakkaspäivän luomaa raskasta maisemaa. Pudottauduin sängyltäni, kuin uppoava rahtialus : jalkani eivät suostuneet liikkumaan eteenpäin, lopulta pakotin ne ja sain vastaukseksi sen, että löysin itseni makaamasta lattialta. Pääsin kuitenkin takaisin jaloilleni ja suuntasin keittiöön, otin kuppilisen teetä ja sekoittaessani sitä, uppouduin täysin ajatuksiini.
Mietin painajaistani. Poika jonka viimeksi näin jälkeen koulu-aikojeni oli hiljalleen saapunut uniini, en ikinä saanut häntä mielestäni. Muistan hänen jokaisen piirteensä kuin eilisen; hänen upeat kasvonsa, jotka painajaisissani olivat muuttuneen elottomiksi hänen persoonallinen naurunsa, joka ei kaikunut enää, ja hänen loisteliaat ja uskomattoman kauniit merensiniset silmät, jotka olivat kuin sammuneet tähdet. Hänen koko olemuksensa oli niin epätodellinen siihen mitä olin tottunut. Ja se että poika, joka ystävyytemme jälkeen kohteli minua kuin ilmaa, tarvitsisi apuani oli jotain niin typerää, mutta en silti saanut häntä millään ajatuksistani.
Nialilla kuulema sujui hyvin, muutti pois Mullingarista, lähti tavoittelemaan unelmiaan. Ja hyvin siinä oli käynyt: viiden parhaan kaverinsa kanssa maailmaa kiertämään, mikä voisi olla niin loistokasta. Otin paikallisen lehden käsiini, ei yllätys lehden kanteen oli survottu taas yksi "1D"-kuva. Lehden kansi oli mielestäni, Niallin osalta aivan kuollut. Näin sen hänen silmistään, vaikka kaikki näytti olevan muiden mielestä hyvin, minä kuitenkin näin entisen ystäväni silmistä sen tuskan.Niallin silmistä kumpusi kaikki se paha suoraan sieluuni, mikä sai minut tuntemaan pienen piston suoraan rintani lävitse. Koulusta on vain kolme lyhyttä vuotta, mutta silti kaikki on kääntynyt ylösalaisin. Niall lähti pois, ja minun täytyi unohtaa hänet. Mikä nähtävästi ei onnistunut kovin hyvin.
Hain toistamiseen katseellani sen lehden otsikoita: " Pojilla kiireinen kuukausi menossa, julkaisevat kohutun uuden albumin " Huokaisin syvään, ja laskin lehden takaisin pöydälle. Nyt oli aika keskittyä viimeisiin häävalmistuksiin.
Kaasona oleminen ei ole helppoa, varsinkin jos naimisiin on menossa kaksi pitkä aikaista parasta ystävääni, Amy ja Adam. He olivat täydellisiä toisilleen, ja niin ei voi sanoa jokaisen vastaan tulevan parin kohdalla. Adam oli hyvin hellä ja suojelevainen Amya kohtaan, hän kohteli Amya kuin pientä kukkaa, jonka hän voisi menettää tai tuhota tahtomattaan ihan milloin vain.
Ensin tarkistin morsiuspuvun kunnon. Se oli ollut kallis, en tiedä mistä he edes repivät rahat siihen, mutta mekko oli kaunis pakko sanoa, Amyn pitäisi tulla kohta kampaajan ja maskeerajan luolta. Sillä välin minä tarkistin ettei mitään puuttunut. Sitten aloin ehostamaan itseäni.
Laitoin vaaleansinisen jossa oli valkoisia helmiä rinnan seudulla koristamassa mekon siluettia, ja mustat korkokengät jalkaan. Sitten kiharsin hiukseni ja suihkutin hiuslakkaa kampausta suojaamaan. Siirryin meikkiin, vaaleansinistä- ja harmaataluomiväriä, rosan väristä huulikiiltoa, persikkaista poskipunaa ja täysin mustaa ripsiväriä, laitoin vedenkestävät rajaukset. Olin valmis. Otin vielä mustan timantein koristellun cocktail-laukkuni ja vetäisin kengät jalkaan.
Pian ovikello soi ja arvatenkin sisälle tuli Emily, Emma ja Amy. Emily ja Emma näyttivät kauniilta vaaleanvihreissä mekoissaan, suorissa punaisissa hiuksissaan ja tummanvihreät silmät häikäisivät koko heidän olemuksensa. He olivat Niallin serkut, ja Amyn äidin kummilapsia. Muistan heidät viellä ihan pikkuisina, leikin heidän kanssaan, kun Niallin kanssa vahdimme heitä. Pian kynnyksen yli astuttuaan heidän silmänsä pyöristyivät ja samasta suusta kuului huuto: Jenna! He juoksivat kohti minua ja pian olin melkein lattiantasossa. Naurahdin ja halasin tyttöjä. "Miten tyttöjen kesä siellä Skotlanissa on mennyt? Ei ollakkaan nähty pitkään aikaan, olettepas te kasvaneet" Sanoin ja pörrötin heidän hiuksiaan ja kuului valituksia " Jenna mun hiukset... äärr Jenna! " Minä vain nauroin ja vaihdoin huonetta, menemälla auttamaan Amya pukemaan mekkoa. Amy oli aivan upea. Hänen korkea nutturansa ja timanttiset valkoiset korkokengät olivat kauniit. Sitten hänen meikkinsä ja pukunsa... Miten tyrmäävä hän olikaan!
Nousimme autosta, minuakin jännitti Amyn ja Adamin puolesta. Otin molempien kukkakimput ja tyttöjen kukkakorit. 10-vuotiaiden laittaminen kukkaistytöiksi ei ollut ehkä mikään paras idea. Urut rupesivat soimaan ja minun piti yksin kävellä käytävää pitkin alttarille. Adam hypyili minulle, vähän hermostuneena. Hymyiin takaisin rauhoittavasti. Seuraavaksi saapuivat tytöt ja he viskelivät ruusunterälehtiä kaikkialle. Kirkossa oli hirveästi ihmisiä, melkein koko kaupungin väki. Bestman Marcus ojensi sormukset ja morsiuspari suuteli, saaden ketjureaktiossa hurrauksia ilmaan.
Olimme saapuneet klubille, missä siis jatkot tapahtuisivat. Kymmenen aikaan illasta kaikki olivat jo ihan tunnelmissa. Perheelliset olivat jo lähteneet, joten porukka oli jo hajaantunut. Menin juhlapaikan parvekkeelle haukkaamaan raitista ilmaa. Istuin parvekkeen reunalle ja katselin samppanjalasi kädessäni merelle. Ulkona oli kylmä, mutta en välittänyt viimasta.
"Saako liittyä seuraan?" Karhea miehen ääni kysyi. Niall, sen oli pakko olla hän. Käännyin ympäri ja nousin ylös. Halasin häntä, poika halasi häkeltyneenä takaisin, " Minulla oli ikävä sinua Jenna" Niall sai sanotuksi, samalla kun minun poskiani pitkin kyyneleet rupesivat valumaan kohti maata, painovoiman saattelemina. Niall nosti leukani ylös, ja pyyhki kyyneleeni pois. "Olet liian upea itkemään". Niall sanoi ja silitti poskeani. "Mikset pitänyt yhteyttä, tai kertonut minne lähdit?" Kysyin, tunteiden myllertäessä sisälläni. "Ajattelin, että ehkä oli parempi jos minä vain katoaisin ilman sen ihmeempiä" Niall vastasi kohauttaen olkiaan, toinen käsi niskansa takana. "Se ei ollut ehkä niin hyvä idea, ainakin kun on minusta kyse, tiedät sen." Vastasin naurahtaen. "Tiedän sen liiankin hyvin" Niall vastasi ja ylemme laskeutui kiusallinen hiljaisuus, samalla kun tuijotimme kylmään yönseutuun tähyillen. "Näytät kauniilta Jenna, olet muuttunut siitä ujosta tytöstä, kauniiksi itsevarmaksi naiseksi. Liian paljon olen menettänyt olematta vieressäsi" Niall sanoi, samalla kuin tuijotti vielläkin merelle päin. "Ei, oikeasti, se on okei. Kaikkien pitää tavoitella unelmiaan. Ja kyllä minä tiedän sen, paljon on tapahtunut kolmessa vuodessa, liian paljon asioita muuttunut. Sinun lähtösi oli kaikista rankin." Vastasin, kääntyen Niallin puoleen. "Tiedän että olet kestänyt takiani ihan liikaa, mutta minulla on viellä yksi pyyntö." Niall huokaisi ulos, saaden ilmaa muuttumaan ympärillämme höyryksi. "Voisitko millään antaa minulle anteeksi, siitä kaikesta. Olin typerys kun jätin sinut niin, ja ymmärrän jos..." Pysäytin Niallin laitamalla sormeni hänen suunsa eteen. "Olet tehnyt kaiken tarvittavan pyytääkseni minulta anteeksi" Sanoin ja hieroin olkavarttani toisella kädelläni. "Sitten kai suot minulle tämän oikeuden..." Niall sanoi, ja laittoi kätensä vyötärölleni, suudellen minua intohimoisesti huulilleni. Siirsin käteni hänen kaulalleen, ja irtouduttuamme suudelmasta, näin Niallin silmissä sen loiston, jonka luulin jo ikuisesti tuolta pojalta menettäneeni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti